10 Aug 2016

brand new start

Kyllä, siitä on aikaa kun olen tänne taas päivittänyt, mutta aika juoksee niin nopeasti että en ole oikein itsekään pysynyt perässä. Kesä tuli ja meni ja nyt alkaa uusi alku ja uusi koulu.
Pääsin, kuin pääsinkin kouluun ja aloitan huomenna sosiaali- ja terveysalan opinnot. Haluan vihdoin opiskella mielenterveyttä ja tavoitella taideterapeutiksi.

Mitä tulee asuntojuttuihin, niin ei uutisia. Vielä.
Olen kuitenkin saanut kämppiksen ja nyt vain odottelemme asuntoa vapaaksi. Siihen asti asun vielä täällä vanhassa kämpässä.


Olen kuitenkin ehtinyt suunnitella muuttoa ja millaisen sisustuksen haluan tulevaan kämppään. Okei, toki kämppikselläkin on asiaan sanottavaa, mutta silti jee.


Viikonloppuna on Flow-festarit, mut en tänäkään vuonna pääse kokemaan sitä. Olisi ollut ihana nähdä Alex Turner livenä.


Ihanaa, että asiat ovat alkaneet pikkuhiljaa loksahtamaan paikoilleen. Koulu, raha-asiat, henkinen hyvinvointi ja tänään aloitin taas pitkästä aikaa kuntosalin, kun vihdoin saan pysähtyä ja hengähtää.

Odotan innolla uutta starttia. Käyn teettämässä vähän hiustaikoja siskon luona uuden alun ja uuden elämän kunniaksi. Kaipaan jotain uutta ja tyylikästä.

Ja arvatkaa mitä? Mä vihdoin mahdun 32" Kimono farkkuihin Monkilta ja se saa mut niin iloiseksi. Ostin siis uudet farkut uuden koulun kunniaksi ja koska mulla ei ole muita kuin Cubus farkkuja ja yhdet Ginan boyfriend-farkut.


4 comments :

  1. Oooi meiän sisustusmaut käy kyllä ihan superhyvin yksiin! Ihania kuvia <3 Voisin tunkea noista jokaisen omiin inspiraatiokansioihin, ja samantyylisiä niistä kansioista löytyykin jo monta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha, ihana kuulla :--D ehkä sun pitäis tulla sit mun kämppikseksi :--D oon ihan hulluna pinnannut sisustusjuttuja mun kansioon <3

      Delete
  2. Toivottavasti uusi ihana koti löytyy pian! Niin kauniita nuo inspiraatiokuvat, innostun kohta itsekin miettimään sisustusjuttuja! :)

    ReplyDelete
  3. Oi vitsi oon onnellinen että törmäsin sun blogiin! Meni kyllä heti lukulistalle, oon tässä pitkän tovin lukenut sun Romania-postauksia ja Harry Potter (<3) -postauksia, aivan ihania!

    ReplyDelete

Back to Top